logo

Uusi vuosi tuli Pontelaan

Konsertin luonne: Synttärit uudenvuodenaattona
Paikka:  Pontela, Piikkiö
Sää: Kuiva ja pimeä. Ilotulituksia.

Pimeässä tultiin, pimeässä lähdettiin. Sen verran kuitenkin näki, että juhlapaikka oli vanha kivitalo, jonka saliin levitimme tarpeistomme. Olimme liikkeellä nelisin syystä että edes yhdellä meistä oli muodostunut jotain uudenvuodentraditioita, joista ei sovi lipsua. Me muut sen sijaan irtosimme hyvinkin soittamaan. Tilaa oli bändille hyvin, eikä tarvinnut ahtautua.

Checking the sound

Checking the sound

 

Aloitimme duomeiningillä jälleen ruokailun taustalla, se on kyllä aina mukavaa! Siinä ei tosin sovi revitellä kovasti, ettei mene vierailla salaatti kurkkuun ja muutenkin varmasti kiva kuulla siinä vaiheessa vielä mitä vierustoveri juttelee.

Ilta oli ohjelmantäyteinen, joten koko bändin voimalla soitetut setit jakautuivat useampaan osaan. Välillä soiteltiin ohjelmanumeroiden taustalla ja myös toinen päivän sankareista toimi solistina – siipalle tulkittu Shania Twainin You’re still the one herkisti tunnelman ja Heartsin All I wanna do is make love to you täytti tanssilattian.

Olen kyllä tainnut tämän sanoa aiemmkinkin, mutta bänditouhujen monista hyvistä puolista yksi top vitosesta on kyllä mm. toivekappaleiden kautta tutustuminen sellaiseen musiikkiin, mitä ei itse ole tullut kuunnelleeksi. Lisäksi monesta biisistä löytyy uusia tasoja, kun niitä pääsee itse soittamaan. Yksi esimerkki on tälläkin keikalla vetäisty Cotton Eye Joe – tuo mieleen ihanat teinivuodet, mutta onnistuin silti innostumaan uudestaan tästä hienosta palasesta ysärikulttuuria. Ehdoton suosikkilöytö tältä keikalta oli Rawhide sekä hyvänä kakkosena Loirin Höyhensaaret.

Ebony & Ivory

Vuoden vaihtuessa saimme katsella päivänsankarien järjestämää, Pontelan pihasta toteutettua ilotulitusta. Räiskeen päätyttyä räiskimme mekin menemään vielä viimeisen setin vähän vauhdikkaampaa menoa ja yleisökin jaksoi hyvin. Pääsin taas luistamaan jälkiroudauksesta treenikämpillä ja sain pään tyynyyn kahden maissa.

Amalia toivottaa hauskaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!

  0 COMMENTS
Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Etsi

Arkisto